Uusi tuttavuus

Esme käveli kaupungin kaduilla rentona ja hyväntuulisena. Oli aikainen aamu ja kirkkaat auringonsäteet valaisivat katua muurin takaa. Nainen oli luonut itselleen lyhyen ja löysän t-paidan jossa oli kuvioina vaaleanpunaisia ruusuja. Jaloissaan hänellä oli ohuet beiget housut ja lyhyt-vartiset mustat nauhalliset kengät. Esmellä oli kaulassaan musta-valko ruudullinen kaulahuivi ja päällään musta, lyhyt nahkatakki.

Hän piti ihmisten kaupungista. Se oli niin suuri ja paljon mukavampi paikka kuin viidakko muurien takana. Esme oli kuukaudessa muuttunut paljon. Hän oli oppinut ihmisten tavoille, tosin lukeminen ja kirjoittaminen oli vaikeaa. Edes Polana ei tiennyt että Esme oli oikeasti susi.

Polana oli antanut avaimet Esmelle ja näyttänyt tälle missä hän saisi asua. Kerrostalot olivat hänestä hienoja, ne olivat niin korkeita ja hänen huoneistostaan näki koko kaupungin! Esme oli niin ajatuksissaan ettei huomannut kävelevänsä jotakuta päin, käännyttyään vasemmalle. Törmätessään tuohon melko hyvältä tuoksuvaan mieheen, hän säikähti. Esme pyyteli anteeksi ja hänestä tuntui oudolta. Mies oli komea mutta vanha. Esme ei tuntunut saavan sanaa suustaan, sen sijaan hän oli hämmentynyt.

"Anteeksi..." hän sanoi ja katsoi korkeammalle miehen kasvoihin. Tuo todellakin oli komea, sen näköinen että sai Esmen hiljaiseksi. Nainen huitaisi punaisia hiuksiaan paremmin ja toljotti miestä vihertävillä silmillään.

"En oikeastaan tiedä missä päin olen... Olen kai eksynyt." Hän valehteli miehelle koska halusi olla hänen seurassaan.


//olisko Casmir halunnut pelata pelin Esmen kanssa? O_O

Katsoin kyseistä naista hitusen tarkkaillen uniformussani, kun olin törmännyt häneen äskettäin... Olin juuri jättänyt hevoseni Dorolin nelisen metriä kauemmaksi hevosten pienoiselle juottopaikalle, joka siis oli vain pieni metrin syvä ja kaksi metriä pitkä ikäänkuin amme täynnä vettä.

Hymyilin naiselle ohimennen, ei hän näyttänyt mitenkään varkaan omaiselta joten saatoin olla huoletta. En myöskään vaivautunut kuuntelemaan hänen ajatuksiaan... - Neiti siis on eksynyt? kysyin varmistaakseni, tavallisella keskustelu äänellä kuuluvasti ja selvästi. - Osaisiko neiti selostaa tarkalleen missä asuu? Osoite tai joku vastaava...?

Miehen puhe tuntui menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ääni oli kerrassaan hurmaava ja sitä olisi jaksanut kuunnella ikuisuuden. Erikoinen korostus miehen äänessä, oli Ravinille tuntematon mutta se ei ollut virhe. Nainen jonka ikää oli mahdoton päätellä, heräsi transsista ja sipaisi hiuksiaan.

"En oikeastaan tiedä osoitetta. Olen uusi täällä. Mutta uskon että löydän takaisin..." hän sanoi ja käänsi katseensa maahan. Tuon tuoksu ja pelkkä olemus huusi sanoja 'ota minut kiinni'. Sanat kumpusivat jostain kaukaa Esmen mielestä. Saattoiko susi, jonka Ravin oli vaivoin sisäänsä sulkenut riistäytyä nyt käsistä? Hänen ihoansa kihelmöi ja se tuntui väreilevän mitä kauemmin hän miehen seurassa oli. Oliko mies siirtyjä tai mielen sorkkija? Kaikki oli vain sekunneista kiinni, jos Esme ei nyt lähtisi hän muuttuisi suomuiseksi hirviöksi. Esme hymyili valkoista hammashymyään ja juoksi täysiä miehen ohi.

Mies vaikutti kovin viralliselta ja Esmen käytös oli varmasti epäilyttävää. Jokin hänen paniikin valtaamassa mielessään sanoi pysähdy ja jokin sanoi 'pakene äläkä pysähdy'. Hänen mielensä tuntui yhtä samealta kuin vesi johon sekoitetaan hiekkaa ja sen vatkaamista ei lopeteta. Tuon täytyi juosta, sillä todelllisuus oli liian kuvottava. Hän joutuisi nähdä sen kauhun, mikä hänessä piili. Esme juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta syvät lähes parantuneet haavat tämän kyljessä pakottivat hidastamaan. Mies oli lähtenyt naisen perään, jokin kertoi hänen mielessään. Nyt mies saisi hänet kiinni ja susi lampaan asussa paljastuisi. Ravin oli varma siitä, hän saattoi kuulla kuinka miehen saappaat talloivat maata miehen juostessa ja kuinka tuon univormun huolitetut lahkeet kahisivat pienessä tuulenvireessä. Esme yritti rauhoittua ja keskittyä nykyhetkeen. Hän yritti työntää suden vaistot taka-alalle, joten hän kyyristyi maahan kädet korvillansa.

Kun nainen oli lähtenyt juoksemaan niin katsoin hitusen ymmälläni hänen peräänsä. En jaksanut kunnolla edes miettiä, mutta hän oli käyttäytynyt suhteellisen epäilyttävästi.

Päättelin etten ehtisi irrottaa Dorollin suitsia paalusta, nainen olisi jo silloin kaukana. Murahdin hitusen ja lähdin juoksemaan naisen perään... Jouduin hitusen tönimään tielleni osuneita ihmisiä joka oli oikeastaan mielenlaatuni vastaista... Naiset ja miehet, ketkä vastaani tulivat, katsoivat minua kysyvästi kun juoksin katua pitkin... Kun sitten näin naisen niin hidastin vauhtiani vähän vajaan kahden metrin päässä ja huokaisin. Nainen oli kyyristynyt... Kävelin hänen eteensä ja kyykistyin hänen vierelleen. Tunsin katseita selässäni ja vilkaisin nopeasti ympärilleni. Sitten vilkaisin naista.

Kurotin käteni häntä kohti ja otin kiinni hänen kyynärpäästään. Katsoin häntä tutkivasti, nyt hän oli epäilyttävän oloinen... Olin silti hiljaa!

Esme oli ollut oikeassa. Mies oli seurannut häntä ja oli nyt kyykistyneenä naisen vieressä. Esme tunsi paniikin kiristävän huolen sisällään ja kivuliaan poltteen ihollaan kun hän kielsi pakonomaisen muutoksen. Mutta sitten hän tunsi sen. Miehen käsi puristautui Esmen kyynärpään lähettyville, tuoden mukanaan lämpimän aallon. Esme otti kätensä pois korviltaan ja nielaisi. Miksi hän ei muuttunut? Miksi se äskeinen tunne oli tiessään? Esme katsoo miestä säikähtäneenä ja nousee ylös seisaalteen. Miehen lämmin katse sai Esmen tuntemaan olonsa turvalliseksi.

"Sattuu." Hän sanoi hiljaa ja käveli aivan miehen lähelle, jotta mahdolliset ohikulkijat eivät kuulisi.

"En tiedä mikä voimasi on mutta kun käytät sitä lähelläni edes hieman se satuttaa minua." Hän valehteli vakavana ja katsoi miestä silmiin. Tuo selvä sanojen virta joka oli äsken vuotanut ulos hänen suustaan, yllätti Esmen itsekin. Hänen äänensä oli kaunis, vaikkakin hieman vokaali painoitteinen. Esme räpytti silmiään ja vetäytyi kauemmaksi miehestä.

"Taidat olla mielen sorkkija? Jos olet niin älä lue ajatuksiani." Hän sanoi hieman vaisusti ja soi miehelle hymyn. Kadulla oli äänekästä ja ihmisiä oli yht' äkkiä enemmän kuin kymmenisen minuuttia sitten. Kaikki avasivat liikkeitään tähän aikaan.

"Minun pitäisi varmaan lähteä. En ole syönytkään mitään ja sinulla on varmasti parempaa tekemistä." Hän sanoi yrittäen livetä pois miehen luota. Esme pystyi torjumaan muuntautumisen nyt, mutta jos tuo lukisi Esmen ajatukset peli olisi menetetty. Esmen katse kävi kadun liikkeiden ikkunoissa ja kiireisten ihmisten laukuissa. Nainen oli valitettavasti sortunut pieneen ja hieman suureenkin näpistelyyn, kun huomasi että se oli helppoa. Hänellä oli rahaakin todella vähän, eikä työttömyys auttanut Ravinia lainkaan.

Kuuntelin naista kärsivällisesti ja katsoin häntä tarkkailevasti. Hän todellakin oli epäilyttävän oloinen, nyt se oli varma... Hän käyttäytyi oikeastaan oudosti mutta en halunnut ottaa riskiä kuuntelemalla hänen ajatuksiaan! Saattoi olla vale että häneen sattui kun yritin kunnella hänen ajatuksiaan, mutta se saattoi olla tottakin. En voinut olla varma siitä asiasta...

Otin naisen kädestä kiinni, ranteen kohdilta. - Jos sinä nyt kuitenkin tulet minun muukaani! sanoin hänelle vakavana ja katsoin häntä silmiin.

Hän ei vastannut mutta aloin kävelemään häntä kädestä pitäen kohti paikkaa jonne olin jättänyt mustan Dorol ruunani. Nainen vaikutti epävakaalta ja jotenkin itsetuhoiselta, häntä ei voisi jättää yksinkertaisesti yksin!

Kuulin jo hevoseni Dorolin levotonta hirnuntaa kulman takaa kun raahasin naista kohti lähtöpaikkaa. Dorol hirnahteli levottomasti kun kävelin kulman takaa sen luokse. Dorol oli jotenkin vauhko joten irrotin käteni naisen ranteesta ja kävelin taputtelemaan rauhoittavasti hevoseni lihaksikasta ja mustaa kaulaa. Katsoin sitä ksyvänä. - Mikä sinulla on? kysyin hevoseltani vaikka tiesin ettei se voisi vastata minulle.

Käännyin naisen puoleen ja hymyilin nopeasti hänelle. - Anteeksi Dorolin käytös! pyytelin anteeksi. - Se on tänään muutenkin käyttäytynyt vauhkosti!

- Koska se on työtäni, niin olen valtuutettu saattamaan sinut kotiin! selitin hänelle vakavana. - Anteeksi, mutta käyttäytymisesi on ollut varsin epäilyttävää ja aistin silmilläni että sinä olet epävakaa!

- Joten! Haluatko käydä jossain tietyssä paikassa ennenkuin lähdemme etsimään kotiasi? kysyin häneltä vielä ennenkuin irrotin Dorolin suitset paalusta jossa ne olivat kiinni. Sitten käännyin katsomaan naiseen, vakavana.

Mies ei päästänyt Esmeä pakoon noin vain. Hän tunsi miehen lämmön hennon ranteensa ympärillä ja käskyn joka luki tämän silmissä. Neito tunsi olonsa turvalliseksi ja totteli miestä vaikkei edes tiennyt tuon nimeä. Mies saattoi tämän mustan, suuren hevosen luokse joka pärski ja ytitti nousta takajaloilleen. Mies päästi Esmen kädestä irti ja meni puhelemaan hevoselle niin että se rauhoittui.

"Anteeksi Dorolin käytös! Se on tänään muutenkin käyttäytynyt vauhkosti." Tuo kertoi ja Esme uskaltautui hevosen lähelle. Hän silitti hevosen kaulaa ja hymyili iloisena. Kun mies kertoi että hänen pitäisi saattaa Esme kotiinsa, siirtyi nainen silittämään Dorolin turpaa.

"Anteeksi, mutta käyttäytymisesi on ollut varsin epäilyttävää ja aistin silmilläni että sinä olet epävakaa." Mies kertoi ja Esme hymyili ivallisesti. Tuo pyyteli paljon anteeksi ja oli todella kohtelias.

"Millä muulla sinä aistisit kuin silmilläsi?" Hän pukahti itsekseen hyvin hiljaa ja katsoi Dorol hevosen tummia silmiä, joita ympäröivät tummat ripset. Tuhkan musta hevonen oli kaunis, aivan niin kuin sen ratsastaja. Sen selkää ei saisi liata susi vaikka he molemmat olivatkin mustia kuin yö.

"Joten! Haluatko käydä jossain tietyssä paikassa ennenkuin lähdemme etsimään kotiasi?" Tuo kysyi vakavana ja neiti mietti kuumeisesti. Hänellä oli nälkä, muttei rahaa, hän ajatteli. Eikä hän oikein keksinyt mitään missä haluaisi käydä.

"Olisin käynyt syömässä jotain, mutta minulla ei ole rahaa. Joten sen takia voidaan mennä suoraan etsimään kotini.." hän sanoi ystävällisesti ja hämmästyi jälleen miten osasi puhua niin selkeästi. Hän hymyili lämpimästi miehelle, koska tuo oli niin kiltti hänelle.

Hymyilin naiselle hieman ja katsoin hevostani joka taas yritti pyrkiä takajalkojensa varaan. Kiskoin sen kuitenkin alas ja sitten katsoin sitä paheksuvasti mutta lempeästi. Oli tuokin ihmeellinen hevonen. Vaikka vielä jokseenkin nuori ruunani olikin joskus vauhko ja villi, valmiina ravaamaan tai laukkaamaan, niin pidin siitä... Katsoin sitä ja taputin taas vähän sen lihaksikasta kaulaa samalla kun hyssyttelin sitä. Sen silmien vauhko katse hälveni vähitellen kun se kuuli ääneni ja pian se taas hirnahteli hitusen ja pärski. Hymyilin sille huvittuneena...

Sitten käännyin katsomaan naista. - Nälkä siis? kysyin varmistaakseni asiaa ikäänkuin... Joskus tein niin tietämättäni miksi! - Voisimme kai käydä ostamassa jotain pientä purtavaa, jos haluat! Minä voin maksaa! ehdotin ystävällisesti, olihan pian kuitenkin pienen lounastauon paikka, jos tarkka nistäkin halusin olla.

Miehen tarjoutuessa ostamaan ruokaa Esme oli hymyillyt ja liikahtanut hevosen satulan luokse. Hetkessä tuo oli onnistunut nostamaan jalkansa, korkealle jalustimelle ja saanut otteen satulasta. Nainen nousi ylös ja istahti hevosen selkään huokaisten. Hän käänsi katseensa mieheen joka oli nyt Esmeä lyhyempi. Esme näytti miehelle kieltä ja nauroi sen jälkeen. Hevonen oli toden totta korkea mutta Esmeä ei pelottanut.

"Mikä nimesi muuten on? Mä olen Esme de Ravin, mutta sano vain Ravin." Hän esittäytyi ja silitti hevosta, joka oli rauhallisempi nyt. Ehkä se vaistoi suden järkkymättömän ylväyden ja saalistajan vaarallisuuden. Ehkä se tiesi olevansa saalis jolle metsästäjä antoi luvan elää.

"Todella kilttiä tarjota jotain syötävää. Tartun tarjoukseesi." Hän sanoi kiitollisesti ja hymyili nätisti. Miehen silmät olivat kauniit eikä Esme edes huomannut että oli jäänyt tuijottamaan niitä. Hevosen hirnahtaessa ja heittäessä päätään Esme havahtui ja punastui hieman, vaikka ei sitä itse huomannut.

"Lähetäänkö? Sä varmaan tiedät kaupungin paremmin kuin mä." Tuo sanoi miehelle.

Mietin ja naurahdin hitusen huvittuneena naisen käyttäytymiselle. Talutin hevostani pitkin ihmisiä täynnä olevaa katua. Sain osakseni katseita ja vastaantuleviltani kolegoilta sain vihjailevia hymyjä jotka häiritsivät minua hyvin paljon. Vilkaisin naista. - Ravin siis... mutisin kuin itsekseni. - Minun nimeni on Romulus Casmir! Minua sanotaan vain Casmiriksi! esittäydyin hänelle.

Dorol hirnahti hitusen ja hymyilin hevoselleni hiljaa. Sitten käänsin katseeni moneen ruokakauppaan tässä lähisöllä ja käännyin lopulta katsomaan Esmeä. - Noh? Millaista ruokaa sinä mahat haluta? kysyin häneltä ystävällisesti ja vilkaisin kauppoja kysyvänä.

Hän istui hevosen selässä jota Romulus talutti. Ravin oli mennyt hiljaiseksi kuullessaan miehen nimen. Tuokin oli susi, hän ajatteli. Ei vain tietänyt sitä. Esme katseli ihmisiä kadulla ja tunsi kuinka hevonen pysähtyi ja Romulus -tuo suden mukaan nimetty- kysyi:

"Noh? Millaista ruokaa sinä mahdat haluta?" Tuo kysyi ystävällisesti ja Esme kohautti harteitaan.

"Jotain mistä sinä pidät." Hän sanoi ja vilkuili muutamaa kauppaa. Nainen ei huomannut aluksi kuinka muutama mies naureskeli tälle. Casmir vaikutti hieman kiusaantuneelta. Nainen suuntasi katseensa tuntemattomaan itsevarmasti hymyilevään mieheen, jonka kasvot tihkuivat ivaa sillä hetkellä. Esme katsoi tuota silmiin vaihdellen silmiensä väriä sävy sävyltä. Mies komputoi säikähdyksestä kauemmas ja kaatui maahan. Esme naurahti ja hymyili sen jälkeen.

"Noilla on sama puku kuin sinulla. Oletteko samaa laumaa- tai siis jotain sinne päin?" Hän kysyi ja arveli että hänen pitäisi kohta laskeutua hevosen selästä.

Naurahdin Esmen oudolle sanavalinnalle huvittuneena ja katsoin omaa univormuani jota pidin. Sitten katsoin Esmeen. - Sinä todellakin olet uusi täälä! totesin itsekseni ja hymyilin. - Tämä on minun virka-asuni! selitin sitten ja talutin Dorolin yhden putiikin viereen, se oli oikeastaan pieni leipomo...

Sidoin sen suitset paaluun kiinni ja vilkaisin Esmeä. - Kaipaatko apua laskeutumisessa? kysyin kohteliaasti keskustelu äänellä, mutta olin asiallisen vakava, koska en halunnut kuulla vihjailevia huutoja kollegoiltani tai puheita selkäni takana. Siksipä katsoin vielä kireänä olkani yli, tämä tälläinen ei yleesä kuulunut toimenkuvaani, se oli varma!

Mieleenikin tuli että jos joku ymmärtäisi tämän jutun väärin, ja menisi kertomaan pomolleni... Siitä ei hyvä seuraisi! Pahimmassa tapauksessa minut saatettaisiin erottaa. Mutta kai riski oli otettava...

Esme katsoi metrien matkaa maahan ja katsoi Romulusta. Naista hävetti hieman kun hän ei itse uskaltautunut alas hevosen selästä. Hän huokaisi hieman ja kääntyi istumaan niin, että hänen moemmat jalkansa koskiat hevosen vasenta kylkeä. Nainen olevitti kätensä kuin pieni lapsi, joka tulisi nostaa ylös maasta.

"Mäkin haluun hevosen. Ja tuommoisen virka-asun." Hän sanoi katse miehessä joka auttoi hänet alas. Kun hänen jalkansa osuivat maahan, kuuli Esme korkeaa vihellystä ja naurua.

"Casmir me nähdään sut kyllä!" Hän kuuli jonkun miehen huutavan huvittuneena. Nuori neiti hymyili Casmirille tajuamatta yhtikäs mitään.

"Virka kaveri?" Hän kysyi hymyillen kireän oloiselta Romulukselta.

"Virka sanahan tarkoittaa työtä? Eli mitä sä oikein teet työksesi? Kun mä haluaisin kanssa töitä, jotta saisin rahaa." Tuo sanoi kiinnostuneena ja odotti Romuluksen vastausta. Esme oli oppinut valtavan määrän uusia sanoja, lyhyessä ajassa. Muutamat sanat kuitenkin unohtuivat silloin tällöin.

Vilkaisin olkani yli hermostuneena, erääseen työkaveriini. Mulkaisin häntä hitusen kireästi ja käännyin vakavana Esmen puoleen. - Minä olen rauhanvartia! selitin hänelle kärsivällisesti vaikka oloni oli kaikkea muuta kuin kärsivällinen.

- Tulisitko perässä? kysyin häneltä mutta en odottanut vastausta kun menin jo leipomon ovesta sisään. Sisällä oli hiljaista, vain yksi asiakas tiskillä ja kauppias tiskin takana. Kävelin tiskille ja kauppias - nainen ja muuten entinen luokkakaverini alakoulussa - ojensi pussin asiakkaalle joka oli ollut jo kaupassa ennen minua. - Ja näin olkaa hyvä! hän senoi ja vielä kirjoitti lapulle jotain ennenkuin kääntyi puoleeni.

- Päivää Casmir! hän tervehti säteilevästi ja hymyilin. - Se tavallinen vai?

- Kaksi sellaista, kiitos! selitin kärsivällisesti.

Esme jäi käskystä odottamaan ja silitti hevosta. Tosin tuo oli kovin kiinnostunut rauhanvartijan töistä, eikä Romulus kertonyt hänelle siitä paljoa. Sama hetki sitten naureskellut mies käveli Esmen taakse, tarpeeksi kauas.

"Casmirhan on napannut ittelleen kunnon saaliin." Tuo sanoi ja nauroi muutaman muun mukana. Esme kurtisti kulmiaan ja jatkoi hevosen silittämistä.

"Hei likka!" Tuo huikkasi ja Esme kääntyi. "Kaunishan tuo on ja hyvässä kunnossa vieläpä." Tuo sanoi vilkuillen Esmen lyhyttä paitaa, joka meni napapaidasta. Nainen hymyili hieman ja oli epävarma Casmirin työtovereista.

"Ooksä Cas Casin tyttöystävä?" Sanoi uusi ääni ja Esme pudisti päätään.

"En, mutta sen sijaan te kaksi sopisitte yhteen kun tuo laiheliini näyttää olevan niin kiintynyt tuohon paksukaiseen." Hän sanoi piikittelevästi nyökäten laihaa ja rumaa miestä joka melkein nojaili toiseen mieheen. Paksukainen sylkäisi maahan ja lähti pois varsin nopeasti. Nainen katsoi kuinka mies lähti ja nauroi hiljaa. Esme jätti Dorolin ulos ja käveli sisään rakennukseen johon Casmir oli mennyt. Ilmassa leijaili niin monta tuoksua että Esmen oli vaikea olla. Tuo käveli tiskille jossa oli kaiken maailman, leivoksia ja leipiäkin.

"Wow. Mitä nää on?" Hän kysyi katsoen pientä suklaa leivonnaista, jonka päällä oli pinkkiä kuorrutusta. Se oli nätin värinen ja hyvän tuoksuinen, tosin se ei näyttänyt ruualta vaan koristeelta. Puoti oli suurehko keittiöineen ja pöytineen. Tiskin takana seisoi ystävällisen näköinen nainen, jonka Esme arveli olevan yli kolmekymmentä vuotta. Romulus seisoi hieman kauempana Esmestä, mutta nainen tunsi miehen olevan varsin kireä ja jännittynyt. Neito ei vieläkään tiennyt miksi mies oli tuolle niin ystävällinen.

Kiinnitin huomioni ystävääni tiskin toisella puolella, joten en melkeinpä kuullut Esmen ihmettelemisiä. - Syötkö täälä vai otatko mukaan? hän kysyi minulta pussi jo valmiiksi kädessä.

- Mukaan! vastasin, niinkuin aina yleensä.

Ystäväni - jonka nimi oli muuten Sariela - laittoi eteeni kaksi paperista pussia, johon laittoi molempiin valmiiksi täytetyt patongit, ja donitsit vaaleanpunaisella kuorutuksella. Lisäksi kuppi kahvia molempiin pussihin, erittäin hyvin pakattuna ettei vain läikkyisi. - Elikkä kaksi patonkia, kaksi donitsia ja kaksi kahvia... nainen selosti itsekseen hiljaa. - Tuleeko muuta? hän varmisti ja pudistin päätäni hänelle.

Sariela hymyili minulle oudolla tavallaan hellästi... Vanha heila... - Saat alennusta! hän kertoi. - Koska olet kanta-asiakas! hän selosti ja laski nopeasti yhteen. - Se tekisi siis viisi craketia!

Otin taskustani rahapussini ja kaivoin tarvittavan summan esille. Ojensin ne naiselle. Nainen hymyili minulle kun otin pussit mukaani. - Tervetuloa uudestaan! hän sanoi ja nyökkäsin hänelle.

Sitten käännyin Esmen puoleen. - Mennäänkö? kysyin ihan vain ystävällisyyttäni häneltä, ja tunsin samalla Sarielan hitusen pistävän kireän katseen...