Tapaturma

Istuin koulun katolla ja katsoin alas pihamaalle joka oli tyhjä. Tunnit olivat jo alkaneet ja minä olin päättänyt lintsata, eihän kukaan äidinkieltä tarvitsisi, eihän? Heiluttelin jalkojani ja kiinnitin huomiota lintuun joka hypähteli pihalla, se ol suuri ja kiinnostavan näköinen lintu... Pian se lähti lentoon ja lensi poispäin koululta, se siis oli yhtä kyllästynyt paikkaan kuin minä?

Kiinnitin syvästi huomiota unohdettuun lippalakkiin joka liikahteli tuulessa, sekä hyppynaruun. Alakoululaiset olivat unohtelevaa porukkaa, he uohtivat tavaransa helposti pihamaalle vaikka opettajat aina painottivat viemään tavarat siihen paikkaan mistä ne on ottanut, tällä ajatuksella tarkoitin hyppynarua... En tajunnut kuka oli ollut niin hajamielinen unohtaessaan lippiksensä ulos... Kohta kai sataisi tihkuttaen, pilvi joka oli kauempana kertoi siitä selvää kieltään. Katsoin rannekkelloani, digitaalista. Seuraavaksi olisi välitunti... Enää pari minuuttia!

Tungin käteni hihattoman ja mustan hupparini taskuun ja katsoin nyt vakavana yhtä ikkunaa tässä rakennuksessa. Minun ikäiseni oppilaas opiskelivat ahkerana... Olin hitusen vihainen tuolla luokalle, olin joskus jäänyt luokalleni ja sitten sen jälkeen he eivät olleet enää olleet kavereitani. Murahdin vähän vähättelevästi ja ärsyyntyneenä.

Kello soi vähän sen jälkeen kun irrotin katseeni ikkunasta. Hymähdin ärtyneenä ja purin huultani. Tarkkailin ovea, ja pian ulos ryntäsi ilosta kiljuen alaluokan oppilaita. Hitaammin ulos tulivat vähän vanhemmat oppilaat. Katsoin hitaasti pihamaalle kerääntyviä oppilaita, sielä oli jo minun luokkalaisenikin, sekä kahdeksannen luokan oppilaita. Ysit olivat kai vielä käytävällä tai jossain muualla. Huokaisin väsyneenä ja nousin hitaasti ylös, seisoin aikalailla raunalla ja katsoin alas.

Olin kääntymässä lähtekseni mutta kuulin niinsanotusti kiljaisun pihalta, ja päätin jäädä siihen. Pihamaa kuin itsestään 'sammui' ja erilaisia ääniä ei kuulunut. Nyt kuului kuin aaltona huokaisun kohahduksia ja mutinaa, ja kaikki katsoivat minun suuntaani. Nyt nolotti, kaikki huoli noillakin turhan päiten. Pari ihmistä kuului sanovan nimei alhaalta, ja opettajia tuli kohun levitessä ulos ovista. Pitäisi kai esittää että hyppään? Onhan näin ennenkin tainnut tapahtua, joskus toisella luokalla kun olin kuulut että jään luokalle...

Mutristin huuliani, tästä... Tulisi ehkä pikkuinen kaaos?



// Emilie tietää mitä tehä! XDDD //

Katselin taivaalla lenteleviä lintuja, ne olivat vapaita tekemään mitä vain.....ne kisailivat keskenään ja tekivät temppuja. Olen aina ihaillut lintuja...ne vain ovat kauniita ja vapaita, oikeastaan olen kateellinen niille....
kävelin hitaasti vielä tyhjällä kadulla.
Näin jo koulun häämöttävän edessäni,ajattelin olevani onnekas kun olin jo käynyt koulut...muistan yhä ne ajat...yhtä tuskaa.....
Säpsähdin ajatuksistani kuullessani kovan kiljahduksen koulun suunnalta. Nopeutin vauhtiani ja uteliaana menin katsomaan mitä oli tekeillä. Koulun pihaan astuessani huomasin että kaikki katsoivat katolle. Katolla seisoi nuori tyttö...eihän hän vain ajatellut hypätä...? Huomasin koulun seinällä tikkaat katolle, lähdin kävelemään niitä kohden ja kiipesin ylös. Kävelin tytön luo ja pysähdyin hänen vierelleen...minua alkoi ahdistaa......kaikki tuijottivat minua.....mutta nyt kestäisin sen!

Huokaisin ajatuksissani ja katsoin kivettyä pihamaata aivan alapuolellani. Oikeastaan olihan se hyppääminen aika houkuttelevaakin, ei tarvitsisi välittää mistään enää sen jälkeen kun olisi kuollut. Miltähän näyttäisin lysähdettyäni tuollaiselle maalle..? Huomasin katsovani haikeasti maankamaraa, rakastin korkeita paikkoja mutta laatoitettu pihamaa houkutteli entistkin enemmän.

Huomasin liikettä lähelläni, aivan vieressäni. Käännyin katsomaan kuka siinä oli ja näin naisen. Nainen näytti aika jännältä, hänellä oli punaiset silmät ja valkoiset lyhyet hiukset. Hänellä oli päällään harmaat farkut ja sininen huppari, jalassaan hänellä oli tennarit jotka olivat musta-valkoiset. Hänen silmänsä ja kasvonsa kuitenkin viehättivät minua... Hän oli jollakin tavalla viehättävä ja kaunis, varmaan koska hän oli nainen ja olin tupannut pitämään tytöistä.

Käänsin katseeni pois hänestä ja katsoin suoraan eteenpäin puita ja muita kauempana olevia rakennuksia. En osannut valita sanojani oikeastaan yhtään hyvin tässä tilanteesa, johtuen siitä etten osannut puhua muille kovinkaan harkitusti, sanoin mitä sylki suuhun toi. - Älä yritä estää mua, mä hyppään kummiski, kerroin hänelle hiljaa, vaikka en edes ollut varma hyppäisinkö... Saisivat muut anakin puheenaihetta siitä kuinka olin liiskautunut maahan osuessani!

"E....en yritäkkään...tai yritän....ainakin sinuna miettisin vähän enemmän..jos hyppäisit.....se olisi kaiken loppu...mutta...en tietenkään voi estää sinua...voin kuitenkin näyttää sinulle miltä se näyttää.....katolta hyppääminen siis.....ehkä sitten muuttaisit mieltäsi?" Mumisin ja katsoin alas.
Astuin eteenpäin , niin että olin aivan katon reunalla. Seisoin siinä hetken, levitin käteni ja suljin silmäni. Vetäisin raikasta ilmaa keuhkoihini ja avasin silmäni. Käänsin pääni kohti Tyttöä ja katsoin häntä hieman päätäni kallistaen ja surullisesti hymyillen

Katsoin naista hitusen ymmälläni kun hän astui reunalle ja hymyili minulle surullisena. Ajatus kiri päähäni hitaasti ja olin epävarma siitä mitä hän oli sanonut... Voin kuitenkin näyttää sinulle miltä se näyttää? Mitä hän meinasi?

Pian tajusin, ja katsoin häntä peloissani. En osannut tehdä mitään, en edes saanout hetkeen sanaa suustani vaan änkytin jotain hiljaa. Kun sain tehtyä ja sanottua jotain, niin nostin käteni ylös häntä kohti varovaisesti. - Älä! käskin häntä, toivoin ettei hän tekisi sitä vain vakuttaakseen minulle jotain.

"Tämä on omaksi parhaaksesi."
Katsahdin muihin koululaisiin,se oli ahdistavaa.
Onnistuin kuitenkin korottamaan ääntäni ja huutamaan "älkää IKINÄ tehkö näin!" Sen huudettuani annoin itseni vain kaatua. tätä en voisi perua...ja juuri sillä hetkellä tajusin mitä olin tekemässä ja puristin silmäni tiukasti kiinni ja olin varma että päästin pienen vingahduksen koska olin niin peloissani.

- Ei, sain kuiskattua peloissani sekä värisevällä äänellä ja otin pari askelta kohtaan jossa hän oli seisonut, kädet edelleen tuskaisina ojossa eteenpäin.

Katsoin alas jossa hän makasi. Tärisin sanoinkuvaamattoman paljon ja näin kuinka opettajia juoksi naista kohti alhaalla. Laitoin käden suulleni ja niiskaisin hiljaa. Tämä oli minun syytäni, minä olin murhaaja. Lysähdin polvilleni katolla ja hautasin kasvoni käsiini. Kun pystyin katsomaan taas teeni niin pyyhin kyyneleitä silmistäni, minä en ollut kovinkaan hyvä näyttämään tunteitani näin. Minähän en itkisi.

Hölkkäsin paloportaille ja kiipesin alas kaksi porrasta kerrallaan ja hyppäsin metrinpäässä maasta alas. Juoksin naisen luokse, opettajia oli siinä, ja rehtori. Voi ei... Änkesin naisen viereen ja nostin hänen päänsä polvelleni, hänet oli käännetty kasvot yläspäin... Nyt hän näytti hirveältä. - Se oli minun syytäni, selitin opettajalle mutta ennen kaikkea puhuin itselleni.

Opettaja kertoi ettei se ollut syytäni mutta en uskonut... Monet alaluokkalaiset olivat tunkeneet eteenpäin kastomaan minua ja naista jonka pää oli sylissäni. He katsoivat minua ja sitten naista. Minua he katsoivat peloissaan. - Sä tapoit sen! huusi yksi poika minulle peloissaan ja astui askeleen taakseppäin. - Tappaja!

- EN OLE!!! OLE SÄ HILJAA SIINÄ!! huusin hänelle itku kurkussa ja vihaisena. Tunsin suden repivän tietään ulos mutta yritin pitää vihan sisälläni. En halunnut tappaa ketään.

Maahan osuminen oli ollut kauheaa, olin tuntenut kuinka luuni murskaantuivat , tunsin valtavaa kipua ja olisin halunnut itkeä. En kuitenkaan voinut... en voinut liikkua tai tehdä mitään ,en nähnyt mitään mutta tunsin kaiken....sillä....tavallaan olin siellä...mutta en kuitenkaan ollut siellä, sitä tunnetta on vaikea selittää...kipu kuitenkin pikkuhiljaa alkoi helpottua ja näin valoa. Kurotin kohti sitä ja tunsin lämmön, se ei ollut normaalia lämpöä, se oli jotain.... jotain....jotain joka sai minut rauhoittumaan, se sai minut iloiselle tuulelle, kävelin lähemmäs valoa ja tunne voimistui, aloin nauramaan onnellisena, niinkuin silloin kun olin vielä pieni. Nauroin iloisesti ja pieni kyynel vierähti poskelleni. Nyt olisin poissa....olisin täällä, paremmassa paikassa. Lopulta kaikki pimeni, mutta tunsin silti lämmön sisälläni. "Kiitos"

Minulla oli kylmä vaikka oli varsin lämmin päivä... Minua kauhistuti tämä kaikki, mutta en saanut näyttää tunteitani koska en halunnut muiden tietävän tunteikkaasta puolestani. Koskin nopeasti kylmää ja liikkumatonta poskea kämmenselälläni ja katsoin kiinni olevia silmiä, en tiennyt miksi olin kosettanut hänen poskeaan... Se oli hetken mielijohde.

Pian hänet vietiin pois paareilla. Nousin hitaasti ylös ja olin vakava. Katsoin ympärilläni olevia oppilaita ja yksi mies opettaja laittoi kätensä hartioilleni kuin lohduttaakseen. Huitaisin hänen kätensä pois, inhosin sitä kun minuun koskettiin! Purin huultani ja käännyin lähteäkseni mutta sain kauhean katseiden meren... Paheksuvien ja pelokkaiden! - Sä tönäsit se alas! kuulin jonkun huutavan eturivissä olevista, kauhistuneella ja syyttävällä äänellä. - Mä näin sen! Sä tapoit sen!

En kuitenkaan välittänyt vaan lähdin tunkeutumaan väkijuokon läpi hitaasti pois. Naisen verta oli tummilla farkuillani, ja käsilläni. Näytin palkkamurhaajalta kaiketi! Oppilaat, niin yläluokkalaiset kuin ala-asteella olevatkin sirtyivät pois tieltäni. Minä olin vihainen itselleni ja kun pääsin pois muiden näkyvistä koulun sisälle niin annoin kyynelten tulla silmistäni...

Vielä olisi tunteja jäljellä, ja luulen että äskeisen trauman jälklkeen en voisi edes kuunnella kunnolla historian tunnilla... Historia oli lempi aineeni, se oli vain hauskaa...

Ennen niin huvittavat romaanit joissa oli murhia ja kaikkea tälläistä eivät olleetkaan enää niin hyviä. Olin itse juuri ollut osallisena tälläisessa tilanteessa jossa joku oli kuollut, ja tiesin sen olevan syytäni. Nielaisin ja kävelin käytävää pitkin kohti historian luokkaa. Olisi kai tämä päivä kestettävä kunnialla loppuun... Pyyhin kävellessäni kyyneliä pois silmiltäni, en voinut olla itkemättä...


// Tämä loppui tähän... R.I.P Emilie! ;-; //