Epäonnistumisen varjopuolet

Katsoin häntä vakavasti, kunnes tajusin edes katsovani häntä. Käänsin katseeni nopeasti hänen mukiinsa joka oli pöydällä. - Vaikka! Aivan sama! vastasin rujolla äänellä ja yritin parhaani muukaan olla hänelle ystävällinen, koska en oikeastaan halunnut uhmata Polanan käskyjä.

Kuulin Silkin murahtavan, ja katsoin kun tämä kaatoi lisää olutta isoon lasiinsa. Hän oli tullut vasta äitiään tapaamasta, ja oikeastaan ihmettelin miksi hän oli noin ihmeen... Äreä! - Mikä sinulla on? Etkö pidä äidistäsi? kysyin Silkiltä kun tämä kaatoi olutta kurkkuunsa.

Hän katsoi minua juotuaan. - Relg, minä suorastaan rakastan äitiäni! Hän vain... Perusteli oikein värikkäästi erään tosiasian joka liittyi siihen miksi olen perheelleni yksi iso häpeäpilkku! hän vastasi.

Annoin asian olla. Käänsin katseeni kattoon. - Luoja minua auttakoon... mutisin taas ja kävelin kauemmaksi Esmestä. En haunnut olla hänen lähellään, enkä haluaisi että hän koskee minuun. Katsoin sitä toista naista, kuka lienikin, ja hän virnisteli. Oloni oli erittäin ahdistunut, kaksi naista ja yksi täys juoppo... Jumalan pitäisi todellakin auttaa minua olemaan vahva tässä tilanteessa!

Katsoin vain vilaukselta Esmen vaatetusta. - Eikö sinulla ole mitään muita vaatteita? kysyin murahtaen ärtyisästi. Sitten taas muistin Polanan käskyn. - A- Anteeksi... mutisin heti ja nopeasti sanomani perään.

Otin päältäni mustan niinsanotun takkini, ja ojensin sen Esmelle edes katsomatta tähän. - Ota se! käskin, ja katsoin ruskeaa hihatonta paitaani joka oli ollut päälläni tuon 'takin' alla. Voi jumala... Jopa minä tunsin tämä paita päällä oloni syntiseksi kun minulla ei ollut muuta paitaa!

Katsoin kuinka Relg ojensi takkinsa minulle. Katsoin häntä kysyvästi ja ihmeissäni. Äsken hän kysyi että oliko minulla muita vaatteita? Ja nyt hän muuttuukin hieman ystävällisemmäksi. Tai no... niin ystävälliseksi että minua alkoi hieman karmia. En tiennyt että ihmiset olivat tällaisia. Otin takin varovasti ja laitoin sen päälleni. Se oli aika iso mutta niin oli kai parempi, enhän halunnut olla se syntinen h*ora jolla ei ollut kunnon vaatteita päällään.


"Kiitos.." sanon hiljaa ja istun hieman kumarassa. Hymyilen varovaisesti ja selkääni kirpaisee ikävästi. Sävähdän sen takia hieman ja irvistän.

"Hyökkäsikö susi sinun kimppuusi? Ai niin, nimeni on muuten Billie." nainen sanoo ja hymyilee. Jos kertoisin että susi hyökkäsi kimppuuni se saattaisi rikkoa ihmisten ja susien rauhan.

"Menin susien reviirille ja törmäsin pentuun. Emo suuttui." vastaan melko epäuskottavasti. Katson käsiäni ja mustia kynnenalusiani. Nousen ylös ja menen huoneeseen jossa olin aiemmin ollut.

"Onko täällä mitään tekemistä? Siis, en millään jaksaisi vain maata ja odottaa parantumista." kerron kyllästyneenä ovensuuhun nojaten ja katson tuota kolmikkoa kysyvästi.

Naurahdin kun hän kysyi niin, mutta en hymyillyt. - Tässä on yksi asia jota voit tehdä täälä ollessasi! kerroin ja kulautin loput lasista kurkkuuni vauhdilla. Sitten pyyhkäisin suutani hihallani. - Mutta Polana ei sitten tykkää tälläisestä!

Relg katsoi minua outo ilme naamallaan. Todella outo mies tuokin, miten hän edes oli tuollainen kiihkoilia?! - Mitä? murahdin hänelle ja laitoin kolpakkoni pöydälle.

Relg huokaisi, ja mietti. Ei ollut hänen tapaistaan auttaa 'syntistä naista' taikka edes naista. - Sinä voisit lukea! hän ehdotti, ja murahdin hänen ouudolle ehdotukselleen.

- Relg, kukaan ei halua lukea! murahdin.

Relg kastoi minua. - No mitä muuta hän voisi sinun mielestäsi tehdä? Juoda ja tulla vain syntisemmäksi? hän kysyi minulta ärtyneenä mutta sitten taas ikäänkuin muisti jotain ja kääntyi Esmen puoleen. - Ei siis mitenkään pahalla! hän pahoitteli, nyt hän oli jo pelottavan outo.

- Hän voisi vaikka käydä pienillä kävelyillä tämän niinsanotun linnoituksen puutarhassa! murahdin. - Älkää kysykö mistä tiedän sen että täälä on puutarha, Polana on vain kerran joutunut ripittämään minua siellä suunnilla!

Katsoin Relgiä, sitä yhtä jonka nimi oli kuulema jokin B-kirjaimella alkava, ja sitten Esmeä. Huokaisin ja lähdin kävelemään kohti ovea. - Minä lähden, en halua taas joutua Polanan, taikka äitini ripittämäksi, se on rasittavaa!

Lukeminen kuulosti kivalta hommalta. En minä aikonut kävellä puutarhaan, minä olin täällä parantumassa. En lenkkeilemässä ja seikkailemassa puutarhoissa.

"Mitä voisin lukea?" kysyn Relgiltä ja Relg nostaa katseensa.

"Raamattua?" hän sanoo ja hymyilee. Hän nousee ylös tuolilta ja lähtee pois keittiöstä. Hän palaa pian pienen kirjan kanssa ja muutaman ison kirjan kanssa.

"Siinä on raamattu ja sarjakuvia." hän kertoo ja räpyttelee silmiään.

"En osaa lukea tätä kieltä.." sanon vilkaistessani sitä raamattua. Se ei ollut ranskaa taikka englantia. Varmaan latinaa tai jotain.

"No, tässä on jotain.. batmaneja ja supermaneja. Ne ovat kai ihan ok. Itse en niitä ole lukenut..." hä selittää ja nyökkään.

"No kiitos. Ja törmäillään." sanon ja menen lukemaan sarjakuvia sängylle. Kun menen makaamaan sängylle kipu lakkaa nopeasti. Selkään ei satu ja haavoja ei kirvellyt. Otin yhden sarjakuvan käsiini ja aloin lukemaan sitä. Sarjakuvassa oli lepakkomies. En ihmetellyt miksei Relg lukenut näitä, näissä oli joku kissanainen. Nauroin ja jatkoin lukemista. Myöhemmin minulle selvisi että sarjan pääpahis oli pelle nimeltä Jokeri.


Polana kävi silloin tällöin luonani katsomassa vointiani. Illemmalla hän pyysi minua käymään suihkussa. Tämä suihku oli todella siisti, olisin halunnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa mutta Polana valitti oven ulkopuolella että menetän liikaa verta. Niinpä puin kylpytakin päälleni ja Polana työnsi minua tuolissa jossa oli suuret renkaat. Ennen kuin olin mennyt suihkuun Polana oli selittänyt minulle että pyörätuoli ei ollut kidutustuoli niin kuin olin väittänyt. Olin oppinut paljon uutta Batmaneista ja Supermies lehdistä. Etenkin tuon kidutustuolin.


Polana antoi minulle kunnon vaatteet jotka puin päälleni. Puin myös Relgin takin ylleni. Hän laittoi minulle uudet siteet, jotta haavat eivät vuotaisi. Hän kyseli myös kaikkea. Mistä olin kotoisin? Kuka minä olin? Mitä minulle oli tapahtunut ja mitä minä tein metsässä. Kerroin että asuin metsissä, sillä sehän oli totta. En vain maininnut että olin oikeasti susi. Hän kysyi myös oliko minulla taikavoimia. Kerroin että minussa ei ollut mitään erikoista.


//Tämän voisi lopettaa tähän. Kiitos pelistä. Olit tosi hyvää peliseuraa.